Mustilla kuparinmakuinen perjantai
22.5.2021 10:47 Uutiset / Zoom

Knudekoutsi oli tyytyväinen näkemäänsä.


Pallo alkoi jo nöyrästi totella zoomin palaajien aivoituksia kevään toisissa peleissä perjantaina. Sääkin oli mitä parhain aamuiselle reippailulle. Kentällä kohtasi kaksi jo monesti aikaisemminkin yhteen ottanutta joukkuetta, joidenka taktiikat erosivat tällä kertaa selvästi toisistaan. Keltaiset pitivät palloa rauhassa (usein myös paniikinomaisessa tilassa) alakerrassaan etsien katseillaan vapaita keskikentän kiitureita mustien prässätessä armottomasti päälle. Mustat lähtivät omiin hyökkäyksiinsä huomattavasti suoraviivaisemmin tuoden pallon nopeasti keskikentälle ja viljelivät oikeaoppisesti kylvökauden ollessa päällä nopeita läpisyöttöjä liukkaille kärkimiehilleen. Maalipaikkoja siunaantui molemmille joukkueille lähes ääretön määrä, mutta kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti vain kelta/valkopaitaiset onnistuivat toimittamaan pelivälineen vastustajien maaliin. Jopa useita kertoja. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kesää kohti! Hrrrpati!


Tiensä Zoomin peleihin löytänyt ja mustien hyökkäyspäässä edukseen esiintynyt Mikko Nousiainen intaantui muistelemaan hurjia nuoruusvuosiaan kun taustalla häämöttävällä Stadionilla oli pistämässä ruotsalaisille luuta kurkkuun nuorten amerikkalaisen jalkapallomaajoukkueen edustusasu päällään.


Aamukahvit ja jälkipelit maistuivat vähintään yhtä makealle kuin aina ennenkin.

-Patse


   
Lisää uutisia
Zoom
Kategoriat